sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Arki lyö kapuloita rattaisiin

Viime aikoina on elämä ollut sellaista haipakkaa, etten ole juoksemista ehtinyt juuri ajatellakaan. Tai onhan sekin juoksua, kun ravaa oppitunnilta toiselle ja työtehtävästä toiseen sellaista vauhtia, ettei ehdi välissä kissaa sanoa. Toivuttuani työrupeamasta lähdin hölkälle lauantai-iltana, ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan. Stam1na sytytteli Tavastiaa palamaan kun kirmasin raikkaaseen pakkasilmaan onnesta soikeana.

Hieho kesälaitumella, joulukuun pakkasessa.

Sunnuntaina lähdin pitkälle (pitkähkölle) lenkille. Kotitöiden ja lasten uimakoulun välissä olisi juuri sopivasti aikaa. Pohdin, että tällä viikolla piti aloittaa vetotreenit. Ne jäisivät nyt ensi viikkoon. Hölkkäsin rapsakassa pakkasessa eteenpäin ja käännyin sopivan kilometrilukeman kohdalla takaisin. Hetken juostuani tajusin laskeneeni kilometrit väärin ja matkaa tulisi kaksi kilometriä ylimääräistä. Hitsi! Olin laskeskellut tarkkaan, mitä haluan tehdä ennen uimakouluun lähtöä ja kaksi kilometriä tietää melkein kahtakymmentä ylimääräistä minuuttia. Päätin oikaista kaikki mahdolliset mutkat ja ottaa nyt sittenkin ne vedot, tosin ilman mitään tarkkoja etukäteen ohjelmoituja vauhteja ja etappeja. Pinkaisin juoksuun. Reipas vauhti tuntui ihmeen hyvältä. Pistelin viimeisen kolme kilometriä menemään hyvin tiukkaa tahtia, lukuunottamatta ylämäkiä, joissa annoin itselleni luvan höllätä. Juoksin vielä luistelukaukalon kautta, koska olin luvannut kertoa siellä luisteleville lapsilleni, milloin on aika tulla kotiin. Autoin yhdet luistimet pois jalasta ja hölkkäsin edeltä kotiin.

Joululahjavinkki kädentaitoisille talviurheilun harrastajan läheisille: villaiset juomapullonlämmittimet. Nämä ovat lasten pieneksi jääneitä villasukkia. Kun sekoittaa juomat lämpöiseen veteen, ne pysyvät sulina kylmällä säällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti