maanantai 7. marraskuuta 2016

Kova viikko, muuten kuin juoksun kannalta

Loikkia


Maanantai-iltana oli ainoa mahdollisuus päästä lenkille ennen torstaita, joten pienestä väsymyksestä huolimatta lähdin liikkeelle. Olin suunnitellut kokeilla tällä viikolla ylämäkiloikkia ja nyt oli niiden aika. Valitsin reitin, johon osuu sopivan jyrkkiä mäkiä ja lähdin matkaan. Kun ensimmäinen mäki koitti, aloin testata kuinka sujuu. Otin niin pitkiä ja vauhdikkaita loikkia kuin kykenin. Hienosti meni! Voima tuntui jylläävän ja veri kiersi. Mahtavaa! Mäen päällä palasin leppoisaan hölkkävauhtiin. Toinen mäki sujui yhtä helposti. Kolmas oli reilusti muita pidempi ja alkoi jo tuntua. Hyydyin ja hengästyin. Neljäs mäki oli niin lyhyt, että meni helposti ylös. Tästä tuli yksi suosikkireenini!

Lyhyesti, stressaantuneena

Torstaina kävin illalla lyhyen lenkin, irrottautuen stressaavasta arjesta puoliväkisin. Oli lasten koulun 50-v juhlaviikko ja se oli vaatinut minulta äitinä jonkin verran normaalia enemmän muistettavaa ja organisoitavaa. Juoksin pimeällä kuntopolulla ja yritin rentoutua.

Pitkä lenkki

Perjantaina juoksin pitkän lenkin, pisimmän tähän mennessä syyskuisen maratonin jälkeen. Tämä oli myös toistaiseksi viimeinen lenkki kesälenkkareilla. Hiekkatie oli jäässä, mutta piti vielä kohtuullisesti, koska lunta ei ollut. Juoksu kulki kevyesti.

Pyhäinpäivän tunnelmissa

Viikonloppuna juoksin molempina päivinä. Lauantai-iltana stressin ollessa yhä päällä, tallasin kuntopolkua, muistelin pyhäinpäivään sopivasti edesmennyttä isääni ja pohdin, milloin viikonloppuun kuuluva rentoutuminen mahtaa alkaa. Se alkoi joskus sunnuntain puolivälissä. Sunnuntaina kävimme siipan kanssa yhteisen pitkän lenkin. Noin vain se onnistuu, olemme siirtyneet vihdoin pois pikkulapsiajan härdellistä.

Tuli lumi! Ja nastakausi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti