sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Määräviikko

Lumiset loikat

Maanantai-iltana lähdin pikaiselle lenkille. Muistin heti lähdettyäni, että olin aikonut ottaa tälläkin viikolla yhden loikkatreenin. Päätin tehdän sen tänään. Suuntasin ulkoilureitille nyt, kun niitä vielä voi käyttää ennen hiihtolatujen vetämistä niihin. Totesin, että väki on jo ehtinyt hiihtää reitillä ja lumi lipsui jalan alla ärsyttävästi. Tein loikat yhdessä sopivan jyrkässä mäessä. Ensin mäki loikkien kahteen kertaan ylös, sitten pieni lenkki ja sama uudelleen. Kengät lipsuivat nastoista huolimatta, joten totesin tämän olevan viimeinen lenkki kuntoreiteillä, mikäli sää ei radikaalisti muutu.

Pitkä lenkki

Tiistaiaamuna ehdin käydä pitkän lenkin. Starttasin melkolailla heti aamusta urheilujuomat vyöllä. Pian huomasin pääni olevan ruuhkavuosissa viruvan äitiparan lanttu, koska vähän väliä huomasin "eihän minun tänne pitänyt mennä" tai "miksi minä nyt jo takaisin käännyin". Huokaus. Koska kaiken säätämisen takia lenkistä olisi tullut aiottua lyhyempi, tein vielä pienen sakkolenkin juuri ennen kotiin pääsyä. Oli kauhea nälkäkin. Argh. Vaan enpäs fuskannut!

Niin rauhallinen talvimaisema. Tekee hyvää pääkopalle.

Seitsikko

Torstai-iltapäivän seitsemänkilometrinen oli jo siinä ja siinä, kannattaako lähteä nastakengillä. Koska juoksin työpaikan lähellä ja olin pakannut nastat mukaan, ei ollut vaihtoehtoja. Oli matkalla vielä jäätäkin, onneksi.


Loska sanoi lits läts.

Pimeä kymppi

Perjantaille olin suunnitellut lyhyttä lenkkiä, mutta muu elämä saneli toisin. Pääsin juoksemaan vasta lauantaina. Elämässä oli taas ollut stressiä kerrakseen, joten päätin antaa henkisen rasituksen minimoimisen sanella lenkkiajankohdan. Tein ensin töitä niin paljon, kuin mahdollista ja lähdin juoksemaan vasta illansuussa. Tämä kannatti, lenkki tuntui ylimääräisen rasituksen sijaan palkinnolta tehdystä uurastuksesta. Sain seurata kahta ilotulitustakin, joulua näemmä avattiin oikein urakalla. Illalla sauna lenkin päälle tuntui taivaalliselta.


Marraskuiset puut hämyvalaistuksessa.


Superpitkä

Sunnuntaina koitti määräviikon huipennus: ylipitkä eli hieman yli kolmetuntinen taival, 24 kilometriä täsmälleen. Lähdin liikkeelle varustautuneena urheilujuomalla. Satoi räntää, joka muuttui pian vedeksi. Vastaan tulevien karpaasin näköisten juoksijoiden määrän perusteella sunnuntaiaamupäivä on virallinen pitkän lenkin ajankohta. Ensimmäinen kaksitoista kilometriä sujuivat oikein hyvin. Askel lensi myös ylämäissä. Sitten iski nälkä. Muistiin itselle: ylipitkälle aina mukaan jotain kiinteää ravintoa, tai vähintäänkin rahaa, jolla ostaa sitä. Nälkä yltyi ja yltyi. Kun matkaa oli neljäsosa jäljellä, häälyin jossain tajunnan rajamailla. Jossain vaiheessa tämä helpotti, kumma kyllä. Ruoka-aika meni ehkä ohi, tai rasva alkoi palaa, en tiedä. Väsytti kyllä, mutta ihmeen helposti pääsin kotiin. Edes loppunousu ei tuntunut pahalta, kävelin sen ylös ja se tuntui jopa palauttavalta niin monen juoksuaskeleen jälkeen. Kotona ruoka kyllä maistui.

Sulava järven jää muodosti liukuvärikuvioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti