Hyötyliikuntaa

Aloitin viikon suoriutumalla samalla kertaa vajaan kympin lenkistä ja kuopuksen eskarikeskustelusta. Juoksukamat päälle vain ja kevyttä hölkkää eskarille. Alamäessä ei tule edes hiki, joten keskustelu sujui ilman hajuhaittoja. Olen jo tottunut tehokkuuden ja ajansäästön nimissä ilmaantumaan trikoot päällä ties mihin tilaisuuksiin, joten tämä oli ihan normaalia settiä. Keskustelun jälkeen oli sitten hyvä jatkaa matkaa. Juoksu kulki ja sielu lauloi. Loikin mäet ylös yrittäen tavoittaa sen nautinnon, joita jotkut kuulemma kokevat ylämäkiä juostessaan. Saatoin jopa oivaltaa siitä rahtusen. Iltapäivällä oli luvassa hierojalla käynti.

Keskiviikkona alkoi kaksipäiväinen seminaari, johon olin ilmoittautunut. Ensimmäisenä päivänä ehdin pikaisen lenkin ennen seminaariin menoa. Tälläkin kerralla oli mukana hyötynäkökulma, kun hain samalla kananmunia kaupasta. Munakenno antoi hyvän syyn kävellä loppunousu, koska eiväthän ne olisi ehjinä välttämättä pysyneet kennon sisällä hölskyessään. Juoksu ei ollut ollenkaan niin kivaa, kuin edellisellä kerralla. Hieronta ehkä tuntui vielä, tai sitten tähtien asento ei ollut oikea. Samana päivänä en enää pyöräillyt seminaariin, mutta torstaina pyöräilin. Paluumatka seminaarista kotiin ihanassa iltapäivän auringonpaisteessa oli mahtava! Polkiessa pyörittelin päässäni kaikkia saamiani ideoita ja ajatuksia. Ihan toisenlaista kuin istua autossa.

Viikon kolmas juoksulenkki oli hyödyksi puhtaasti pääkopan kunnon kannalta. Aluksi arvoin todella, mitä laittaisin päälleni. Pitkin päivää oli paistanut aurinko ja olin lähdössä trikoissa ja tuplapaidassa. Viime hetkellä alkoi sakea räntäsade. Päätin vaihtaa päällimmäisen paidan takkiin. Tämä oli virhe, koska melkein koko lenkin ajan paistoi kuitenkin aurinko. Siinä sitten availin vetoketjua ja käärin hihoja. Juoksimme ystäväni kanssa lähijärven ympäri ja puhuimme. Tämä oli ensimmäinen pitkäksi luettava lenkki taudin jälkeen ja se tuntui onneksi hyvältä.

Mahatauti

Maanantaina kokoontui taas työpaikan liikuntakerho ja pääsin aikataulujeni puolesta osallistumaan siihen. Pelasimme sählyä. En ole koskaan ollut kunnolla pallopelien ystävä. Juoksu on niin yksinkertainen laji. Ei tarvita erityistaitoja tai pelisilmää, vain sitkeyttä. Omassa seurassaan yksin viihtyminen on eduksi, erityisesti pitkillä lenkeillä.

Sählyn pelaaminen oli mahdottoman kivaa! Tuli hiki ja hengästys. Suorastaan kylvin hiessä. Alkuun tuntui, että keuhkot repeävät hengästyksestä, mutta se helpotti lämpenemisen myötä. Pallonhallinta oli vaikeaa. Pallo on niin kevyt, etten millään meinannut oppia sitä, vaan paiskoin voimalla ihan turhaan. Sen kerran, kun onnistuin palloon osumaan. Aamupäivästä raskaana viittana hartioilla levännyt väsymys oli hetken aikaa tiessään.

Väsymys sai selityksensä seuraavana aamuna. Mahatauti. Jipii. Yhden päivän vietin tutisten makuuasennossa. Illalla huomasin hämmästyksekseni pohkeiden jumittavan, mutten jaksanut venyttää niitä. Juokse, niin saat pohkeesi jumiin. Makaa, niin saat pohkeesi jumiin. Seuraavan päivän vietin puoli-istuvassa asennossa. Kolmantena päivänä olin jo pystyssä ja yritin saada vatsaani normaaliin kuntoon.

Lenkille uskaltauduin seuraavan kerran lauantaina. Oli upea, lämmin ja aurinkoinen päivä. Hölkkäsin neljä kilometriä ja se tuntui normaalilta taudin jälkeiseltä lenkiltä. Enempää ei olisi tehnyt mieli juosta. Sunnuntaina juoksin jo kahdeksan kilometriä. Hölkkäsin tihkusateessa kaupungin toiselle puolelle kylpylään. Muu perhe saapui sinne autolla. Sitten lillimme kaksi tuntia altaissa. Uin kuntouintialtaassa vajaat kolmesataa metriä ja se teki hyvää hartioille. Pitäisi uida enemmän. Jos aikaa olisi enemmän, tekisinkin niin.

Näiden syömisestä huolimatta maha ei ole vielä täysin normaali. Ei auta, kuin odottaa.

Väsymystä päin

Viikon ensimmäiselle lenkille lähdin todella huonojen (olemattomien) yöunien jälkeen pää kipeänä ja palellen. Aurinko paistoi pilviharson takaa ja minä raahustin menemään pohkeet haposta pinkeinä ja reidet parin päivän takaisista vedoista yhä kipeänä. Välillä luovutin ja kävelin suosiolla. Joskus käy näin ja tästäkin on suunta ylöspäin.

Lenkin aikana ajatukset muuttuivat pikkuhiljaa asfaltinharmaista savunsinisiksi.

Torstain pitkällä lenkillä tunnelma oli jo ihan toinen. Askel rullasi kivasti ja Sky Speedienkin kanssa tulen jo hyvin juttuun. Tämä on kyllä yksi parhaita tapoja aloittaa työpäivä. Menomatkalla vastaan lompsi kouluun saapuvia tuttuja oppilaita. Kylän jäätyä taakse koitti ihana maaseudun rauha.

Lauantaiaamun uimakoulun ajaksi olin suunnitellut napakkaa vetolenkkiä. Neljä kilometriä, kuusi sadan metrin vetoa niin lujaa, kuin jaloista lähtee. Ensi fiilis uimahallin pihassa klo 8.50 palellessa lähenteli kauhua. Pohkeet tuntuivat jumisen täysiltä ja mieli väsyneeltä. Sitten lähdin juoksemaan ja ensimmäisen vedon jälkeen tunnelma oli vaihtunut helpottuneen riemukkaaksi. Lopputuloksena jäi mukava kutina lihaksiin, joita on rääkätty toisin kuin yleensä.

Keväthuumaa ja ensimmäiset vedot

Aloitin juoksuviikkoni toisen pääsiäispäivän pitkällä lenkillä. Koko päivän paistoi ihanasti aurinko ja sää oli upean keväinen. Kun sovittu lenkkiaika koitti, oli aurinko mennyt pysyvästi pilveen. Pitää ajatella positiivisesti, kollegan sanoin "ilon kautta". Kuumahan sitä äkkiseltään moisessa porotuksessa tulisi. Ja pää kipeäksi liiallisesta valon määrästä. Juoksin niin häikäisevässä seurassa, että en hoksannut kaivata aurinkoa ollenkaan. Maailma on taas kertaalleen parannettu.

Toisen kerran kävin hölkällä heti seuraavana päivänä, kun siihen hiukan ennalta arvaamatta tarjoutui tilaisuus. On se vaan kivaa juosta kesäkengillä ja ilman takkia. Tunnelma on ihan toinen kuin talvisaikaan. Fiilis maratonkunnon suhteen on jotenkin omituinen. Kilometrejä kertyy kyllä ihan hyvää tahtia, mutta jotenkin ne eivät tunnu missään. Olen niin tottunut siihen, että viidenkymmenen kilometrin viikot ovat tosi raskaita, että tämä keveys tuntuu itsensä huijaamiselta. Ei tämän pitäisi sujua näin helposti.

Torstaiaamupäivän pitkän lenkin juoksin työpaikkakunnan maisemissa. Aamutuimaan sumu oli sakeaa ja kollega varoittikin minua eksymästä. Otin neuvosta vaarin ja juoksin leveän maantien laitaa. Ei sillä, että ikinä kovin helposti eksyisin. Sekin koulurakennus, josta kerran en meinannut millään löytää ulos, oli kertakaikkisen sokkeloinen labyrintti. Sumu hälveni nopeasti ja matka taittui kepeään tahtiin. Reitin alkupäässä oli kilometrin mittainen suora. Kun loppumatkasta saavuin samalle suoralle jo matkasta väsyneenä, suora oli varsin psykedeelinen kokemus. Vauhti alkoi kasvaa kuin itsestään ja ihan huomaamatta kiisin jo maratonvauhtiani lujempaa, eikä se edes tuntunut missään! Minä lensin!

Joutsenia aterioimassa. Minullakin alkoi jo olla kova nälkä.

Lapsen uimakouluaamuna kävin aurinkoisella aamuhölkällä. Pohkeet tuntuivat hiukan jumisilta, täytyy siis pyöräyttää niitä pilatesrullalla.

Hiljattain luin lapsille iltasadun "Pitkä, paksu ja tarkkasilmä". Tässä näemme pitkän. Paksu on sitten se maratonia edeltävällä tankkausviikon olotila. Tarkkasilmäksi muutun  maratonin aikana, kun haen epätoivoisesti WC:tä tai riittävän tuuheaa pusikkoa energiageelien vedettyä vatsan sekaisin.

Viikon viimeinen lenkki oli pikainen neljän kilometrin hölkkä höystettynä kuudella sadan metrin vedolla. Yllättävän hyvin ja kevyesti irtosi. Jälkituntemus jaloissa on erittäin mukava, tosin lihasten kipeytyminen tuntuu myös hyvin mahdolliselta, kunhan kuluu päivä-pari. Keräsin kummastuneita katseita, kun vedon kohdalle sattui sunnuntaiaamun kävelylle lähteneitä ihmisiä. Ei se mitään. Jos palkintona on kevyempi askel muilla lenkeillä, niin katselkoot ihan rauhassa, se on sen huomion väärti.

Laitoin viikonloppuna polkupyörän ketjuihin rasvaa ja renkaisiin ilmaa. Jatkossa täytyy yrittää mahduttaa ohjelmaan myös pyöräilyä. Kollega nimittäin ehdotti toukokuun viimeiselle viikolle työmatkapyöräilyä ja siitä suoriutuakseni täytyy varmaan ulkoiluttaa mankelia jokunen kerta jo sitä ennen. Emme me polje kuin yhtenä päivänä töihin ja sitten muutaman päivän päästä takaisin. Matka on viisikymmentä kilometriä yhteen suuntaan ja maratonista on suunnitelmien mukaan kulunut siinä vaiheessa reilu viikko. Katsotaan, miten ämmän käy!